Sivuinfo
Nimi: Goldenfire (Suom. Kultainen tuli(Kultainentuli))
Virallistettu: Kesäkuussa 2007 (12.6)

Vieraskirja: On ollut kaksi vieraskirjaa. Ensimmäisen kuukauden ajan ShinyBookin vieraskirja johon kertyi viestejä yhteensä 16, mutta nyt on ollut jo jonkin aikaa Freebokin kirja johon on tältä laskemalta tullut 192 viestiä.

Historia: No mitäs, sivut virallistettiin toimintaan kesäkuussa 2007, mutta niitä olin hieman säätänyt jo keväästä 2007. Oikeastaan kuitenkin lasken, että kesäkuussa nämä ovat perustettu, sillä silloin "virallisesti" avasin sivut ja taisi ensimmäinen päivityskin tulla. Nimihän tuli ensimmäisen sarjakuvani Golden firen mukaan, mutta koska yhdessä sanat näyttivät hienommilta, nimesin sivut Goldenfireksi. Kolmessa eri paikassa olen sivuja pitänyt, eli alunperin sivut tehtiin Geocitiesiin, kunnes siirsin ne sieltä vissiin kuukauden jälkeen Freewebsiin. Freewebsissä ne elivätkin kauan, kunnes sivusto keksi laittaa jonkin hemmetin mainos palkin, jolloin päätin hommata toisen domainin. No sittenpähän 25.1.2008 sivut siirrettiin tänne.

Versiot
Huom, versiot tällä domainilla, en jaksa etsiä kahden vanhan domainin leiskoja.



Nimi: Cry in the snowfall. Versio 1.4
Esillä: 25.1.-16.2.2008
Mielipide: Tykkäsin kovasti, ensimmäinen table meillä päin.
Vaihdettiin, koska: Kyllästyin, värit olivat liian harmaat.




Nimi: Lance. Versio 1.5
Esillä: 16.2.-20.5.2008
Mielipide: Tästä tykkäsin myös ihan, koira leiskassa onnistui todella hyvin.
Vaihdettiin, koska: Kovalevy tuhoutui, ja olisi pitänyt etsiä sivun lähdekoodit, että olisin voinut säilyttää leiskan.



Nimi: Present of the sky. Versio 1.6
Esillä: 20.5.-12.6.2008
Mielipide: Joo oli ihan kiva ja väliaikainen koira onnistu tosi kivasti.
Vaihdettiin, koska: Liian sininen kyllästyin, vähän tylsäkin.



Nimi: Summer time. Versio 1.7
Esillä: 14.6.-15.7.2008
Mielipide: Aluksi oli kiva, mutta sitten en tykännytkään enää..
Vaihdettiin, koska: En tykännytkään siitä enää sitten kun se oli esillä... ja pistin ihan pikkusen tauon joten tein uuden ulkoasun..



Nimi: Orange. Versio 1.8
Esillä: 12.8.-24.12.2008
Mielipide: Tästä tykkäsin hirveesti, en olisi halunnut vaihtaa ollenkaan.
Vaihdettiin, koska: Oli pisimpään, koska ennenkun vaihoin oli parin kuukauden tauko, elikkä tein siksi uuden.



Nimi: Starlight. Versio 1.9
Esillä: 24.12-.7.2009
Mielipide: Tykkäsin, tähän käytin aikaakin kun tätä tein yritin tehdä tosi huolellisesti.
Vaihdettiin, koska: Sivut vähän unohtu, ja kovalevy poksahti joten tein kokonaan alusta sivut.